Ubisoft Shanghain kehittämä Splinter Cell: Double Agent on pelisarjan neljäs osa. Se on ensimmäinen Xbox 360 -konsolille kehitetty versio. Pelin alussa päähenkilö, NSA:n operatiivisen yksikön Third Echelonin kenttäagentti Sam Fisher löytää itsensä Islannista suorittamassa tehtävää eräässä voimalassa. Kaikki ei kuitenkaan mene suunnitellusti ja Samin esimies Irving Lambert joutuu keskeyttämään tehtävän. Kotimatkalla Sam kuulee huonoja uutisia kotirintamalta, sen seurauksena Sam joutuu jättäytymään pois agentin tehtävistään…
Uusi alku
Jonkin ajan kuluttua Lambert kuitenkin yrittää saada Samia takaisin jaloilleen tarjoamalla hänelle vaarallista tehtävää kaksoisagenttina. Näin Sam saisi vähän muuta ajateltavaa ja pääsisi ehkä yli menetyksestään. Sam hyväksyy tehtävän, jossa hänelle tekaistaan rikosrekisteri ja hänet sijoitetaan vankilaan. Yllättäen samasta vankilasta löytyy myös Jamie Washington, joka kuuluu John Brown’s Army (JBA) -nimiseen terroristijärjestöön. Tästä alkaa Samin seikkailu tällä kertaa ja NSA:n tehtävien lisäksi Samin tulee tehtävissään nostaa katu-uskottavuuttaan myös rikollisliigan silmissä ja suorittaa myös likaisempia tehtäviä. Paljastua ei saa!
Palkkamurhaaja, sotilas, vakooja
Aikaisempia Splinter Cell -pelejä pelanneet ovat välittömästi pelissä kuin kotonaan, peli muistuttaa hyvin paljon edeltäjäänsä Splinter Cell: Chaos Theorya. Kontrollit ovat pieniä viilauksia lukuunottamatta täysin samat, eli todella hyvät. Myös apuvälineet ovat suurin piirtein samaa osastoa.
Kentät ovat taattua Splinter Cell -laatua ja erittäin hyvin suunniteltuja, putkessa juoksentelun tunne ei pääse pahemmin vaivaamaan. Pelin idea on suorittaa annetut tehtävät ja välttää hälytyksiä. Hälytyksen voi aiheuttaa lähinnä kentissä partioivat vartijat, mutta Samin hämäräpuuhastelun voi paljastaa myös valvontakamera tai jokin muu hälytyslaite. Valojen sammuttelu esimerkiksi lamppuja ampumalla on siis usein hyvä idea. Erilaiset laitteet, kuten miinat ja lamautusaseet, kuuluvat tälläkin kertaa Samin varustukseen. Vartijan hämäämisen tai tainnuttamisen pystyy tekemään eri tyyppisillä ratkaisuilla apuvälineitä ja ympäristöä hyväksi käyttäen. Tarvittaessa löytyy myös kuolettavia aseita, kuten puukko, pistooli ja vanha tuttu CD-20K-konepistooli lisävarusteineen. Vartijoita voi myös yrittää yllättää takaapäin ja ottaa kurkusta kiinni, ja sen jälkeen kuulustella vähän sillä heiltä saattaa irrota tehtävään liittyvää hyödyllistä tietoa. Samoin eri puolella karttoja olevia tietokoneita kannattaa käydä vakoilemassa, niistä löytyvistä sahköposteista saattaa myös selvitä erinäisiä asioita. Välillä niistä pystyy myös ohjaamaan laitteita, kuten esim. laittamaan hälyttimiä tai kameroita pois päältä.
Kaksoisagentin roolissa Sam joutuu kuitenkin miettimään hieman tekojaan, ruudussa olevat NSA- ja JBA-palkit osoittavat em. organisaatioiden luottamusta Samiin. Tietyt tehtävät saattavat nostaa toista palkkia, kun taas toinen palkki laskee. Samin on tasapainoteltava, jotta molemmat organisaatiot pysyvät tyytyväisinä, ylilyönteihin ei ole varaa! Jos luotto menee täysin jommankumman organisaation taholta, päämäärää ei pystytä saavuttamaan ja peli loppuu siihen.
Toisin kuin edellisissä Splinter Cell -peleissä suurin osa pelistä pelataan täysin valoisassa ympäristössä ja pimeänäkölaitteelle tulee vain harvoin käyttöä. Tehtäviä on kymmenen kappaletta, mutta samaa ”JBA Headquarters”-kenttää kierrätetään useita kertoja ja näin ollen pelissä on itse asiassa vain seitsemän täysin eri ympäristöä, joissa pelataan. Yksinpeli ei siis ole aivan yhtä pitkä, kuin on totuttu. Peli on vaikeustasosta ja pelityylistä riippuen pelattu läpi 5-10 tunnissa, joten se ei ainakaan ole liian pitkä. Yksinpeli tarjoaa kuitenkin jännittävän pelikokemuksen mielenkiintoisissa ympäristöissä ja on varsin mukavan näköinen katsella. Tällä kertaa ei kuitenkaan mennä sinne ”konsolin parasta grafiikkaa”-osastolle, kuten aiemmissa Splinter Cell -peleissä on totuttu. Valitettavasti ajoittain kärsitään myös lievistä ruudunpäivitysongelmista ja tuntuu, että peliä ei ole aivan optimoitu Xbox 360 -konsolille, vaan vanhaa grafiikkaa ja animaatiota on hieman kierrätetty. Kaiken kaikkiaan yksinpeli oli hieman pettymys; ei oikein mitään uudistuksia ja kaiken lisäksi lyhyempi yksinpeli kuin aiemmissa pelisarjan peleissä. Uuden sukupolven konsolilla olisi ehkä ollut lupa odottaa hieman enemmän.
Versus
Toisessa pelisarjan osassa, eli Pandora Tomorrowissa, ja kolmannessa Chaos Theoryssä mukana ollut Versus-moninpeliosuus on jälleen mukana. Innovatiivinen Versus, jossa kaksi vakoojaa yrittää suorittaa tehtävää kahden vartijan heitä estäessä on ollut monien suosikki Xbox Livessä, mutta oli hieman liian haastava useimmille pelaajille. Pelissä kesti viikkotolkulla opetella monimutkaiset kontrollit ja kentät, samoin iso valikoima erilaisia apuvälineitä sekoittivat useimpien päät ja pelit jäivät suurimmalta osalta kokematta.
Nyt Double Agentin Versusta pelanneena voinkin todeta, että Ubisoft on tehnyt selvän muutoksen saadakseen massan innostumaan tästä loistavasta pelimuodosta. Double Agentin Versus on kokenut täydellisen muutoksen ja jos yksinpelistä tuli mieleen edelliset Splinter Cellit, niin Versuksen osalta ei sitten juurikaan. Ensimmäisenä huomio kiinnittyy siihen, että peli pyörii todella sulavasti ja kontrollit ovat paremmat kuin koskaan. Myös tempoa on hieman nostettu ja Spyt liikkuvat tällä kertaa astetta vikkelämmin. Siitä huolimatta liikkuminen tuntuu paljon helpommalta kuin aiemmin. Kun esimerkiksi aiemmissa Versuksissa tarvitsi seisoa sentilleen oikeassa kohdassa, jos halusi hypätä katossa olevaan reikään, niin tällä kertaa sama asia on todella helppo suorittaa. Spylle on lisätty niin sanottuja ”escape moves”-liikkeitä, joilla katossa olevaan reikään voi pujahtaa yksinkertaisesti painamalla oikeaa puskurinappulaa reiän alapuolella.
Peli on muuttunut myös pelaajamäärältään, tällä kertaa samaan peliin mahtuu enintään 6 pelaajaa. Pienempikin pelaajamäärä pystyy pelaamaan käyttäen hyväksi tietokoneen ohjastamia Bot-vartijoita. Bot-vartijoita on tarjolla kolmea eri vaikeustasoa ja ne jäljittelevät yllättävän uskottavasti ihmispelaajaa. Suuremman pelaajamäärän takia pelissä olevista kahdeksasta moninpelikartasta suurin osa on astetta isomman kokoisia kuin ennen. Kartat on tälläkin kertaa suunniteltu loistavasti, reittejä löytyy todella paljon ja Versus-moodin piinaava tunnelma on jälleen läsnä.
Versus-moodin päämäärä on niin ikään kokenut täydellisen muutoksen. Tällä kertaa vakoojien tulee käydä imuroimassa tieto erivärisistä terminaaleista, joita on 4 eri puolella karttaa. Tieto tulee sen jälkeen palauttaa omaan lähtöpaikkaan. Vartijoiden tehtävä on estää em. toiminta kaikin mahdollisin keinoin.
Ehkä suurin muutos Versuksessa on se, että vakoojan ei tarvitse enää mennä kiinni terminaalin. Tiedon imurointi voidaan suorittaa myös kauempaa etäkäyttöisellä hakkerointilaitteella. Mitä lähempää imurointi tehdään, sitä nopeammin tarvittava määrä tietoa saadaan. Toisaalta suurempi hakkerointinopeus altistaa vakoojan suurempaan vaaraan vartijan tullessa paikalle. Se, että hakkerointi voidaan tehdä lukuisista eri paikoista, tuo peliin hieman vaihtelua ja tällä kertaa vartijankin tehtävä tuntuu mielekkäämmältä. Vartijoilla on käytössään myös erittäin näppärä etäkäyttöinen ”drone”, jolla voi seurata vakoojaa ahtaisiin tai korkeisiin paikkoihin, joihin vartijoilla ei muuten ole pääsyä. Jos dronella pääsee aivan vakoojan viereen, voi sen räjäyttää ja vakoojan meno loppuu siltä erää siihen.
Versuksen pelityyli on nyt kaikin puolin aiempaa suoraviivaisempaa ja helpompaa. Apuvälineitä on käytössä tällä kertaa vain kolme erilaista, joista vakoojalla voi olla vain yksi kerrallaan mukana. Samoin vartijoilla ei ole muita apuvälineitä kuin aseesta ammuttavat sirpalekranaatit ja kauko-ohjattavat dronet. Tasapainotus on onnistunut siinä suhteessa, että vakoojien todellakin kannattaa pysyä pois vartijan lähettyviltä. Vakooja pystyy kyllä yllättämään varomattoman vartijan, mutta se on paljon vaikeampaa kuin aiemmissa Versus-peleissä. Splinter Cell: Double Agentin Versus-moodia uskaltaa tällä kertaa suositella kelle tahansa, jopa myös niille jotka saivat traumaattisia kokemuksia aiempien Versuksien vaikeasta pelityylistä. Oppimiskäyrä on tällä kertaa huomattavasti aloittelijaystävällisempi ja pelistä pystyy nauttimaan kunnolla jo muutaman tunnin harjoittelun jälkeen.
Co-op Challenges
Edellisessä SC: Chaos Theory pelissä oli mukana myös Co-op-moodi, jossa pystyi kaverin kanssa pelaamaan Xbox Liven kautta yksinpelissä olleiden tehtävien kaltaisia tehtäviä. Se oli teknisistä ongelmistaan huolimatta varsin suosittu. Double Agentissa ei vastaavaa moodia ei ole lainkaan, mikä oli pettymys co-opin ystäville.
Tuota seikkaa korvatakseen peliin on tehty ”Co-op Challenge”-moodi. Peleissä pelataan vakoojilla erilaisia tehtäviä Versus-kartoissa koneen ohjastamia Bot-vartijoita vastaan. Tarkoitus on saavuttaa tietyssä ajassa tietty pistemäärä. Plussaa saa mm. siitä, että vartija ei näe vakoojaa lainkaan tehtävän aikana. Tehtäviä on eritasoisia ja ne ovat hyvässä seurassa varsin hauskaa viihdettä, tiimityötä tarvitaan ja co-op challengen pelaaminen on hyvä keino opetella karttoja.
Yhteenveto
Splinter Cell: Double Agent ei yksinpelin osalta juuri Splinter Cell -veteraaneja säväytä, mutta on kuitenkin ihan ok pelikokemus. Niihin, joilta ovat aiemmat osat jääneet kokonaan näkemättä, tämä ehkä iskee enemmän. Yksinpelille annan 75 pistettä.
Sen sijaan uudistettu Versus-moodi antaa pelille huikeasti lisäarvoa, sen parissa vierähtää monella varmasti tunti jos toinenkin. Mielestäni yksi parhaista Xbox Live moninpeleistä ja tällä kertaa se maistuu varmasti huomattavasti suuremmalle kohderyhmälle. Moninpelille annan jopa 90 pistettä.
Kun yksinpeli on vain 5-10 tunnin pelikokemus, moninpelissa voi viettää helposti jopa kymmeniä tunteja: kokonaispistemääräksi annan 85.