Outcast: Second Contact

Kirjoittanut: Livegamers

05.02.2018

Belgialaiskehittäjä Appealin luoma scifi-seikkailu Outcast saapui kauppoihin ensimmäisen kerran vuonna 1999. Tuolloin pelkästään PC:lle julkaistu peli sai valtavaa suosiota ja voitti jopa useita ”Vuoden seikkailupeli” -palkintoja. Outcastille oli tarkoitus luoda myös jatkoa, mutta homma kaatuikin kesken kehityksen yrityksen mennessä konkurssiin. Ensimmäinen peli oli kuitenkin jo saanut vankan fanikunnan, vaikka jatkoa ei koskaan tullutkaan. Vuonna 2014 pelistä julkaistiin remasteroitu versio Outcast 1.1, mutta se oli siltikin pelkkä heikolta tuntuva fanikäännös. 2017 mukaan saatiin uusi julkaisija ja rahoitus, jonka myötä peli sai oikean uusioversion, nimeltään Outcast: Second Contact.

Ulukai Talanien täyttämässä Adelphassa

Pelin tarinassa Yhdysvallat saavat lähetettyä tutkimusluotaimen vieraaseen universumiin, Adelphaan, jossa muukalaisrotu kuitenkin ampuu sen alas taivaalta. Tämä luo jostain syystä massiivisen energiapurkauksen, jonka myötä Maapallon lähelle kasvaa uhkaava musta aukko. Yhdysvaltain hallitus lähettää kolmen tutkijan lisäksi myös entisen sotilaan, Cutter Sladen, mukaan Adelphaan etsimään ja korjaamaan kadonnutta luotainta. Kun ryhmä saapuu perille, he kuitenkin eroavat toisistaan ja Slade huomaa olevansa yksin muukalaisten seassa. Häntä kuitenkin pidetään messiaana, Ulukaina, jonka uskotaan lopettavan Adelphan kansalaisten välisen sodan ja vapauttavan orjat kahleistaan.

Tarina kerrotaan keskustelemalla Adelphan pitkulapäisten asukkaiden, Talanien, kanssa ja mikäli haluaa oivaltaakin jotain, kannattaa huomioida jokaisen muukalaissanan tarkoitus kunnolla. Puolet tekstistä kun menee heittämällä ohi, sillä lähes jokainen lause sisältää sanoja daokoista, Yodseista, Fae Rhanista ja ties mistä. Pelin sisällä on kyllä sanakirja vieraille sanoille, mutta tarinan seuraamista se ei auta lainkaan. Cutter Sladea tämä ei kiinnosta muutenkaan, sillä hän vain aukoo päätään ja pyörittelee silmiään Talanien historialle, kulttuurille ja koko Adelphan maailmalle. Talanien kulttuuriin on panostettu melkein yhtä paljon kuin Taru Sormusten Herrasta erilaisiin haltijakieliin, mutta se on pelaajasta kiinni kiinnostaako aihe vai ei. Minua kiinnosti oikeastaan yhtä paljon kuin Sladeakin. Tekstiä ja puhetta tulee niin paljon ja syvällisesti, että aiheeseen täytyy paneutua ajan kanssa.


Tyhjyyttä ei kannata tutkia

Adelphan maailma on päivitetty nykypäivään tasolla ”ihan jees”, mutta parempaankin olisi pystytty. Grafiikka näyttää kyllä ihan hienolta ja piirtoetäisyyttäkin riittää, mutta maailma on muutenkin täysin ontto ja suljettu. Pelialue koostuu muutamasta erilaisesta teemasta, joiden läpi kuljetaan portaalien kautta. Jokainen alue on suljettu tila, jossa ei kuitenkaan ole oikeastaan yhtään mitään. Kentät ovat reunoista suljettu joko maagisilla sähköesteillä tai rotkoilla ja pelialueet ovat tylsiä. Mitään kiehtovaa kerättävää tai nähtävää ei ole, eikä pelaajalla ole mitään syytä lähteä tutkimaan ympäristöään. Outcast on kyllä avoimen maailman peli, mutta vuoden 1999 rajoituksin. Iso alue täynnä ei-mitään.

Toisaalta tyhjä pelialue on myös hyvä, jotta pelaaja ei vahingossakaan lähde tutkimaan mitään. Itse pelaaminen on nimittäin aivan järkyttävän huonoa. Kävely on kankeaa, uiminen vielä kamalampaa, eikä minkään pienenkään esteen yli voi hyppiä, jotta oikominen olisi edes jokseenkin mahdollista. Parempi vain kävellä polkuja pitkin paikasta toiseen. Mikään kunnollinen neuvo ei myöskään kerro minne mennä ja mitä tehdä, vaan kaikki täytyy selvittää itse. Idea sinänsä on ihan mukava ettei asioita kerrota, mutta kun pelaaminen on näin kankeaa ja hirveää, ei kukaan halua pelata peliä yhtään enempää kuin on pakko. Mainoslauseen perusteella pelissä on ”Pelattavaa yli 50 tunniksi!”. Onneksi olkoon hänelle, joka pelin läpäisee, varsinkin sataprosenttisesti.

Kunhan surkeaan kävelyyn ja liikkumiseen tottuu, heitetään mukaan se pakollinen taistelu. Ja voi pojat siitähän se vasta riemu repeääkin! Aseet ovat tehottomia romuja, viholliset reagoivat jalkaosumaan samalla tavalla kuin pääosumaankin, eikä väistelläkään voi. Kun tähän sekamelskaan viskataan vielä pelimaailman kankein valikkojärjestelmä jota kautta voisi parantaa itseään tai vaihtaa asetta, lähtee peli hyvin äkkiä pois tuhlaamasta konsolin kovalevytilaa.

Jos jostakin annan pelille plussaa, niin ääninäyttelystä. Ei sen takia että se olisi millään mittarilla mitattuna hyvää tai laadukasta, vaan nimenomaan päinvastoin. Ääninäyttelijät on selkeästi haettu jostain Agapio Racingin konttorista, jonka jälkeen keskustelut ovat nauhoitettu suoraan C-kasetille, editoitu surkeasti kuulostamaan muukalaismaiselta ja lopuksi puskettu mukaan peliin. Keskustelua jaksaa kuunnella sen huonouden takia, ei minkään muun. Tosin viiden minuutin jälkeen sekään ei enää viihdytä.

Alkuperäinen ei ole parempi, mutta halvempi

Ja tässä ei ole kuitenkaan vielä kaikki. Outcast: Second Contact maksaa kirjoitushetkellä 44,95 euroa ja Deluxe Edition (jossa mukana jotain digitaalista krääsää) 49,95 euroa. Mikäli Outcast kiinnostaa, osta mieluummin se alkuperäinen versio, se sentään maksaa vain vitosen ja on aivan yhtä huono kuin tämäkin versio.

Lisää kommentti