Lisää lukemista
Artikkelit samalta kirjoittajalta
24.12.2015 Joulukalenterin 24. luukku: Call Battle of Field Duty
22.12.2015 Joulukalenterin 22. luukku: FlatOut
21.12.2015 Joulukalenterin 21. luukku: Unohdetut futispelien helmet
17.12.2015 Joulukalenterin 17. luukku: Need For Speed
16.12.2015 Joulukalenterin 16. luukku: Half-Life
15.12.2015 Joulukalenterin 15. luukku: Jak & Daxter
14.12.2015 Joulukalenterin 14. luukku: Crash Bandicoot
12.12.2015 Joulukalenterin 12. luukku: Portal
10.12.2015 Joulukalenterin 10. luukku: Tomb Raider
09.12.2015 Joulukalenterin 9. luukku: Sonic the Hedgehog
07.12.2015 Joulukalenterin 7. luukku: Burnout
01.12.2015 Joulukalenterin 1. luukku: Hitman
15.11.2015 DigiExpo '15 suomalaiset indie-pelifirmat esittelyssä
09.11.2015 Suomalaisen pelialan opiskelupaikat esittelyssä
30.09.2015 Luksusohjaimia eliittipelureille
17.09.2015 NHL-historiikki, kolmas erä — EA Sports jyrää vastustajansa jäänrakoon
13.09.2015 NHL-historiikki, toinen erä — EA Sportsin kilpailijan nousu ja uho
10.09.2015 NHL-historiikki, ensimmäinen erä — kaaoksesta on nouseva yksi hallitsija
29.08.2015 Kolumni: Tuskanhuuto futuristiräiskinnän keskeltä

Lisää lukemista
Uusimmat artikkelit
20.03.2017 Kurkistuksia Mass Effect maailmankaikkeuteen
21.02.2017 Tunnelmia Horizon Zero Dawnin esittelytilaisuudesta
16.02.2017 Call of Duty: Infinite Warfare Sabotage (DLC)
13.02.2017 Ennakkovilkaisussa Team 17 ja Playtonic Gamesin tuleva Yooka-Laylee -peli
30.01.2017 Arvostelu: SanDisk Extreme 500 Portable SSD
20.01.2017 Arvostelu: SanDisk Ultra II SSD
22.12.2016 Arvostelu: SoundBlasterX H7 -pelikuulokkeet
24.11.2016 Arvostelussa Destiny: Rise of Iron
14.11.2016 Ei ole virtuaalitodellista!
24.10.2016 Tunnelmia Farming Simulator 17 -lehdistötilaisuudesta

Uusimmat peliarvostelut
Viralliset arviot, kaikki lajityypit
92/100 - Thimbleweed Park
             28.04.2017
86/100 - Flinthook
             28.04.2017
60/100 - PaRappa the Rapper
             25.04.2017
94/100 - NieR: Automata
             19.04.2017
78/100 - Sniper Elite 4
             18.04.2017

Joulukalenterin 3. luukku: Spyro

Kirjoittaja Larencia, julkaistu 03.12.2015
 



Hän on pieni, violetti lohikäärme, joka lensi alkuperäisellä PlayStationilla suoraan pelaajien sydämiin huumoripitoisella käsikirjoituksellaan, kepeällä tarinallaan ja erinomaisella pelattavuudellaan. Ei, tästä luukusta ei kurkista Lohikäärme Puff vaan Spyro the Dragon!

Spyro the Dragon -pelit olivat alkuperäisen PlayStationin yksi parhaista tasohyppely-/toimintapelisarjoista, jonka status kuitenkin romahti lähes yhtä nopeasti kuin se oli taivaalle liihottanutkin. Mitä tapahtui pienelle, violetille lohikäärmeelle?

Insomniac Gamesin alkuperäinen trilogia

Insomniac Games loi Spyro the Dragonin vuonna 1998 esitelläkseen uutta grafiikkamoottoriaan, jonka nerokkuus perustui siihen, että konsoli renderöi kohteille yksityiskohtia sen mukaan, kuinka läheltä tai kaukaa pelihahmo maisemaa katsoi. Tällä tavalla kierretään edelleen pelikonsolien teknisiä rajoituksia, olkoonkin huomattavasti suuremmissa pelimaailmoissa kuin vuonna 1998.

Spyro the Dragon oli sen lisäksi yksi ensimmäisiä pelejä, joissa hahmojen suut oikeasti aukesivat sen mukaan, miten hahmot puhuivat. Nykystandardeilla Spyron polygonigrafiikat ovat alkeelliset, mutta vielä vuonna 1998 pelin grafiikat olivat huippuluokkaa.

Näiden lisäksi on mainittava The Policen rumpalina tunnetun Steward Copelandin, joka loi neljälle ensimmäiselle Spyro-pelille sen letkeät ja korviahivelevät taustamusiikit.

Tällä JohnnyDFoxin YouTube-videolla näemme alkuperäisen Spyro-pelin ensimmäistä varsinaista kenttää. Videopeleissä oli aikanaan muitakin värejä kuin ruskea, harmaa ja musta, mutta klipissä näemme myös tuota aikanaan mullistavaa kasvoanimaatiota ja Spyron tavaramerkkihyökkäykset, sarvipuskun ja tulensyljentää.



Ensimmäinen peli sai aikanaan haukkuja vain hieman perässä laahaavasta kamerasta ja pelin vaikeustason helppoudesta, mutta nykyaikainen videopelimarkkinoija sanoisi tähän, että peli oli tähdätty laajemmalle yleisölle.

Vuonna 1999 ilmestynyt Spyro 2: Ripto's Rage toi peliin huomattavasti lisää sisältöä, antaen lyhyenlännälle lohikärmeksellemme paljon uusia taitoja ja ominaisuuksia. Sen lisäksi peliin tuli jonkin verran minipelejä ja valtavasti erilaisia sivutehtäviä. Peli sai paljon kehuja hyvästä käsikirjoituksestaan ja lähestyttävyydestään, mutta jälleen kerran kamera aiheutti harmaita hiuksia peliarvostelijoiden joukoissa.

IGN:n Doug Perry epäili omassa arvostelussaan, ettei pelit ylipäätään hyötyisi 360-asteisista kamerakulmista. No, vuonna 1999 3D-seikkailupelit mullistanut Grand Theft Aauto III oli vielä kahden vuoden päässä ja nykyäänhän pelaajan itse kontrolloima kamera on enemmän sääntö kuin poikkeus. Niin ne ajat muuttuvat.

Insomniac Gamesin viimeiseksi jäänyt Spyro-peli, Spyro: Year Of The Dragon oli jälleen isompi kuin edeltäjänsä, sisältäen entistä enemmän kenttiä, enemmän minipelejä ja enemmän pikkutemppuja, joita Spyro pelin aikana oppii. Näiden lisäksi pelaajalle tarjottiin mahdollisuus ensi kertaa ohjastaa muitakin pelattavia hahmoja, kuten kaksoishypyn osaava Sheila-kenguru tai lentotaidolla ja raketinheittimillä varustettu Sgt. Byrd.

Vuonna 2000 ilmestynyt Lohikäärmeen Vuosi oli pelisarjan kehutuin peli ja kaupallisestikin menestys, mutta siitä huolimatta Insomniac Games päätti lopettaa pelisarjan kehittämisen. Pelistudion johtajana toiminut Ted Price kertoi, että suosiosta huolimatta Insomniacin tiimi oli väsynyt Spyroon, eikä firman sisällä ollut enää uusia ideoita pikkulohikäärmeen varalle.

"Meillä ei enää ole juuri mitään uutta, mitä Spyron kanssa voisimme tehdä, Spyrolla kun ei ole käsiä. Hän voi juosta, lentää ja sylkeä tulta, mutta nämä mekaniikat muuttuvat puuduttaviksi kolmen pelin jälkeen,", Price kommentoi Insomniacin päätöstä jättää Spyro Universalin haltuun.

Spyro joutuu adoptiolapseksi

Seuraavaksi Spyro syöksyi Gameboy Advancelle kahden pelin voimin. Konsolicomebackia Spyro joutui odottelemaan kahden vuoden ajan, kunnes marraskuussa 2002 julkaistiin Spyro: Enter the Dragonfly, jossa sankarimme pelastaa tällä kertaa lohikäärmemaailman poikasia katalan Ripton kynsistä. Pelijulkaisija Universal Interactive oli ruoskinut noviisistudio Check Six Gamesin valmistamaan pelin vuoden 2002 joulumarkkinoille, mutta peli oli aivan keskeneräinen ja se valitettavasti näkyi ja tuntui.

Alun perin peliin piti tulla 25 kenttää ja pelin tarina nostaa esiin elementtejä, joiden piti lopullisessa tarinassa tulla mukaan, mutta lopulta moni näistä elementeistä jäi kokonaan käyttämättä. Esimerkiksi, Ripto puhuu ensimmäisen Spyro-pelin konnasta ikään kuin tämä olisi mukana pelissä, mutta kyseinen hahmo ei sitten muussa pelissä esiintynyt lainkaan. Muitakin entisistä peleistä tuttuja hahmoja näemme vilaukselta pelin alussa, mutta jotka häviävät sen siliän tien.

Lopullisessa pelissä oli lopulta vain yhdeksän kenttää ja suunnitellusta 60 ruudun päivitysnopeudesta peli jäi selkeästi. PlayStation 2 -versio toimi jotenkuten paremmin kuin GameCube-versio, jolla oli ongelmia pitää edes 30 ruutua-per-sekunti -tahti, jos ruudulla näkyi liian monta lammasta samaan aikaan. Molemmat versiot olivat bugisia kuin Fallout 4 julkaisupäivänä, mutta tämä oli aikaa, jolloin konsolipeleille ei juuri patcheja julkaistu. Lienee turhaa sanoa, että peli sai vähintäänkin laimean vastaanoton.

Tämä jäi Check Six Gamesin ainoaksi peliksi ja Enter the Dragonflyta pidetäänkin yhtenä heikoimmista Spyro-peleistä, mitä ikinä julkaistiin. Insomniac Gamesin pomo Ted Pricekin kokeili peliä ja tunsi, että Spyro oli jäänyt hyväksikäytetyn ottolapsen asemaan.

Pelin bugisuutta voi tarkastella YouTube-käyttäjä Scykohin videolla, jossa mies esittelee, kuinka peli on mahdollista läpäistä alle viidessä minuutissa. Videolla Scykoh muun muassa esittelee, kuinka Spyro oppii uimaan ilmassa!



Pari käsikonsolipeliä myöhemmin Spyro annettiin pelistudio Eurocomin käsittelyyn ja lopputulos oli Spyro: A Hero's Tail, joka julkaistiin vuonna 2004. Vanhojen tuttujen PlayStation 2:n ja GameCuben lisäksi Spyro pääsi kokeilemaan siipiään myös Xboxin puolella.

Sankarin Häntä pyyhkäisi Sudenkorennon Sisääntulon kauas pois Spyro-fanien mielistä, sillä peli oli tällä kertaa oikeasti toimiva pakkaus. Kentät olivat tutun värikkäitä, täynnä kaikenlaista kerättävää ja tutkittavaa, ja moni arvostelija kehui pelin ääninäyttelyn maasta taivaaseen. Ääninäyttelijä Jess Hartnell oli tuonut Spyron lapsuudesta teini-ikäiseksi, mutta muuten pelin hahmot olivat entisiä, persoonallisia itseään.

Pelisarja ei mennyt välttämättä juurikaan eteenpäin, mutta parempi muutama toimiva vanha kikka kuin koko pussillinen toimimattomia uusia, tuntui olevan Eurocomin mielessä peliä tehdessä. Eurocom muokkasi Spyron tuttuja lento- ja lieskaominaisuuksia vain hieman, mutta yhdistettynä hyviin kontrolleihin ja charmikkaaseen esitystapaan, A Hero's Tale oli toimiva paketti. Moni arvostelija tosin antoi pelille keskinkertaisia pisteitä lähinnä pelin helppouden takia.

A Hero's Tail jäi viimeiseksi Spyro-peliksi, joka tavoitteli alkuperäisen trilogian tunnelmaa ja miljöitä. Kukin muodostakoon oman mielipiteensä, kuinka hyvin Spyron makeover oikein onnistui.

Spyron legenda nousee siivilleen

Seuraava kotikonsoleille tehty Spyro-peli julkaistiin 2006 nimellä The Legend of Spyro: A New Beginning ja pieni violetti lohikäärmeemme sai täydellisen reboottauksen Krone Studiosin hypättyä suunnittelijan paikalle.

Krone Studios tähtäsi pelisarjan aikuistamiseen, mutta samalla studio halusi selvittää pelaajille, mistä Spyro oli tullut ja kuinka hän oli tavannut sudenkorentoystävänsä Sparxin. Pelin taiteellinen tyyli ja tunnelma oli huomattavasti tummempi kuin aikaisemmissa Spyroissa ja pelillisesti Spyro siirtyi tasohyppelyistä taistelevampaan suuntaan.

Tämä päätös olisi toiminut, mutta moni arvostelija huomautti, että taistelut olivat aivan liian yksitoikkoisia johtuen samojen vihollisten jatkuvasta toistamisesta ja Spyron rajallisesta hyökkäysten määrästä. Periaatteessa Spyrolla oli tasan kaksi tapaa nitistää vihulaisensa – perusiskuilla ja rajallisella lieskanheittämisellä. Vaihtelua taisteluihin sai päivittämällä lieskanheittoa ja hankkimalla erilaisia sylkemisefektejä, mutta perusisku pysyi perusiskuna, eikä muuttunut pelin aikana minnekään.

Yksioikoinen taistelu-Spyro olisi ollut ihan hyvä ja raikas muutos pelisarjaan, mutta peli tiputti Spyron tasohyppelyelementin lähes tyystin. Tämä teki taisteluista suorastaan rasittavan toistavia pelata ja harvat tasohyppelypätkät tuntuvat suorastaan freesiltä kaiken napinhakkaamisen keskellä.

A New Beginningin tarina onnistui kuitenkin lähes täydellisesti ja tähtikaartin ääninäyttelijät lähtien Elijah Woodista Gary Oldmaniin tekivät uudesta Spyron maailmasta sellaisen, mihin pelaajat halusivat vielä uudestaan sukeltaa.

Vain vuotta myöhemmin Krone Studios toi markkinoille The Legend of Spyro: The Eternal Nightin, mutta tämä ei tarkoittanut sitä, että Krone joutui tekemään pelin kiireessä. Ikuisen Yön kehittäminen alkoi jo ennen kuin A New Beginning ehti hyllyihin, mutta ongelmatonta pelin kehittäminen ei suinkaan ollut.

Vuoden 2006 lopulla ilmestyi eräs vähän tunnettu Nintendon konsoli, josta lukijamme ovat varmasti joskus kuulleet. Wii.

GameCubelta Wiille siirtyminen tarkoitti paljon lisätöitä Kronen koodauspuolelle, sillä kontrollien siirtäminen niin riisutulle ohjaimelle kuin Wii oli, pakotti koodarit kirjoittamaan kokonaisia pätkiä koodia täysin uudelleen.

The Eternal Night jatkoi käytännössä uutta Spyroa siitä, mihin A New Beginning jäi. Tarina oli edelleen erittäin hyvä, syventäen vanhoja tuttuja hahmoja ja luoden hahmojen välisille suhteille tunnetta ja fiilistä.

Taistelu sen sijaan jatkoi heikkenemistään. Spyron ottaessa osumaa, tämä jää tyrmätyksi jopa viiden sekunnin ajaksi. ”Älä ota osumaa!”, sanoo kyyninen sivustakatsoja, mutta osumien väistäminen on tehty lähes mahdottomaksi, jos vihollinen päättää rynnistää Spyron kimppuun ruudun ulkopuolelta. Taisteluongelmien lisäksi pelikentät tuntuivat elottomilta, sillä niissä oli paljon vähemmän hahmoja, joiden kanssa jutella kuin ennen.

Spyroa kuitenkin haluttiin ohjata realistisempaan suuntaan ja vuonna 2008 ilmestynyt The Legend of Spyro: Dawn of the Dragon julkaistiin. Krone Studios sai astua syrjään ja tilalle otettiin ranskalainen studio nimeltä Étranges Libellules.

Vanhan koulun Spyro-fanit saattavat alkuun vierastaa realistisempaa fiilistä mitä maailmassa on, mutta on kiistämätön tosiasia, että peli näyttää edelleen erinomaiselta, olkoonkin seitsemän vuotta vanha. Peli on hyvä esimerkki siitä, että hyvä taidesuunnitelu tekee peleistä ajattomia. Fotorealistisuuteen tähtääminen lähinnä näyttää usein nololta jälkikäteen katseltuna.

Graafisen päivittämisen lisäksi ranskalaisstudio antoi Spyrolle lisää kikkoja taisteluja varten. Nyt yksinäinen perusisku oli jaettu kevyeen ja raskaaseen iskuun, joiden lisäksi Spyro osaa nyt torjua iskuja ja jopa napata vihollisistaan kiinni.

Jokainen uudistus tosin ei osunut ihan näin nappiin. Lohikäärmeen Aamunkoiton julkaisija Activision-Blizzard halusi tehdä pelistä entistä elokuvamaisemman ja ranskalaiset päättivät lukita kameran paikalleen osassa pelin kentistä saadakseen tämän efektin. Peli onnistui elokuvamaisuudessa ja tarinan kerronnassa jälleen kerran, kertoen eeppisen ja jopa sydäntäsärkevän tarinan.

Näiden uudistusten lisäksi Étranges Libellules toi Spyroon ensimmäistä kertaa kaksinpelin, jossa kakkospelaaja voi ottaa ohjaksiinsa Spyron mukana seikkailevan nuoren lohikäärmeen nimeltä Cynderin, joka yksinpelissä on tietokoneen ohjaama.

The Legend of Spyro: Dawn of the Dragon on toistaiseksi viimeinen konsoleille tehty Spyro-peli. Se julkaistiin PlayStation 2:lle ja 3:lle, Wiille ja Xbox 360:lle. The Legend of Spyro kertoi pitkän ja eeppisen tarinan, jossa sankari kasvoi nollasta maailmanpelastajaksi, joten on ymmärrettävää, ettei ainakaan kyseistä tarinaa voinut tyydyttävästi jatkaa, Dawn of the Dragonin loppu on nimittäin sen verran tehokas päätepiste mille tahansa tarinalle, etten lähde spoilaamaan sitä tässä.

Mihin suuntaan tämä pieni violetti lohikäärme sitten lähti vuoden 2008 jälkeen?



Starttialustaksi Skylanders-pelille. Niinpä tietysti.

Alkuperäisen PlayStationin yksi ikonisimmista hahmoista valjastettiin lelumyyntiin ja sysättiin käytännössä sivuhahmon asemaan, jonka olemassaolon moni Skylanders-pelaaja on todennäköisesti ehtinyt jo unohtaa, sillä Skylanderskin on jo saanut neljä laajennusosaa.

Tiputus tähdistöstä vaihtopenkille voi näköjään tapahtua hyvinkin nopeasti. Spyron kohdalla yhdessä pelinkehityssyklissä.



  --Larencia

Kommentit

Ei kommentteja
takaisin